Ruotsissa siirryttiin 1500-luvun lopulla feodaalisiin omistusoikeuskäsitteisiin ja maaomaisuus jaettiin kruununtiloihin, perintötiloihin ja rälssitiloihin. Kuhunkin tilatyyppiin liittyi erilainen omistusoikeuden muoto. Perintötiloissa sekä hallinta- että omistusoikeus oli tilaa hallitsevalla talonpojalla. Rälssitiloilla maanomistus puolesaan perustui kuninkaalle suoritettuun ratsupalveluun.

Kruununtila oli kruunun pysyvää omaisuutta, johon sitä viljelevä talonpoika sai vain käyttöoikeuden. Talonpojan velvollisuus oli suorittaa valtiolle vuosittainen vero, joka vertautui vuokramaksuun. Talonpojan oikeus kruununtilaan turvattiin 1789 annetulla asetuksella niin, että hän sai tilaansa vakaan hallintaoikeuden. Se tarkoitti, että talonpojan ja hänen lastensa hallintaoikeus tilaan oli pysyvä, kunhan tila pidettiin kunnossa ja verot maksettiin säädetysti.

Kruunitilan asukkaan oli noudatettava ehtoja, jotka koskivat tilan hoitoa ja rakentamista sekä tilalta saatujen tuotteiden käyttöä. Tilat tuli pitää kunnossa, sillä valtaosa kruununtuloista saatiin maaverona. Kuhunkin tilaan tuli kuulua lailliset asuin-, karja- ja varastorakennukset. Ohjeissa mainittiin niiden suuruus sekä varustus kuten lukot, ikkunat ja tulisijat. Rakennuksia oli korjattava ja siksi asiakirjoihin merkittiin rakennusten vuosittainen korjausvelvollisuus. Erityisesti katto ja alushirret tuli pitää kunnossa. Ohjeiden ja säädösten valvonta kuului kuvernöörille. Käytännössä kruununvouti ja pari lautamiestä hoitivat tilojen katselmukset. Ohjeiden mukaan katselmus tuli pitää joka kolmas vuosi, mutta siihen ei tainnut missään päin maata riittää resursseja 1800-luvun alkupuolella.